Pelataanko?

 Useimmat meistä käyvät palkkatöissä. Harvemmin tulee kuitenkaan ajatelleeksi työelämää näin suorasukaisesti pelikenttänä kuin Anu Järvensivu kirjassaan Tapaus työelämä ja voiko sitä muuttaa? (Tampereen yliopisto 2010). Pelin henkeen kuuluu, että työnantajat ja työntekijät jatkuvasti vääntävät kättä ja ovat pakotettuja sopeutumaan muutoksiin eri selviytymisstrategioiden avulla.

 Järvensivun rakentaman asetelman mukana on sujuvaa seurata työelämässä viime vuosikymmeninä ilmenneitä muutoksia kuten hallinnollisten töiden kasautumista sukupuolinäkökulmasta tarkasteltuna, työnteon merkityksettömyyden kokemusten lisääntymistä tai palkkatyöläisten lisääntyneitä velvollisuuksia organisoida oma työnsä toisaalta kirouksena ja toisaalta voimaannuttavana kokemuksena. Järvensivun mielestä erot pomoportaan ja palkkatyöläisten välillä eivät suinkaan ole kaventuneet. Päinvastoin, työ on raakaa peliä, jossa voittajaa ei juhlita.

 Hugh MacLeodin työinhorealismia

Tämän viikkoisen postauksen kohteessa kaunokirjalliset ansiot väistyvät tiukan asian tieltä. Teos olisi vaatinut rankempaa toimittamista, sen verran raskaita lauserakenteita siinä iltalukemiseksi oli.