Totta se on

Kyläily kannattaa. Ystävän kirjahyllyjen tutkimisesta voi seurata innostuneita kiljahduksia, niinkuin pari viikkoa sitten kun löysin Riikka Pulkkisen uusimman tunnelmallisen kodin kirjahyllystä. Saisin jonottaa tätä kirjastosta vielä pitkään, sillä yli viisi sataa lukijaa menisi edelleni  ilman ystävän lainaa.

Tapoihini kuuluu muutenkin tuttavien kirjahyllyjen syynääminen, mahdolliset lainauskuviot mielessä. Puhumattakaan potentiaalisten kumppanien kokemista kirjaratsioista, jolloin tosin kyse on ollut omasta tavastani pyrkiä kurkistamaan hyllyn omistajan pään sisään. Nykyinen selvisi ratsiasta kunnialla, ja on muuten meistä kahdesta se vakavamman luokan hamsteri.

 

Herkullinen Totta

Palataan Pulkkiseen. Totta (Otava 2010) on upea teos. Se kertoo niin hullusta kuin maltillisesta rakkaudesta, perhesiteistä sekä sukupolvien välisistä kuiluista ja yhteyksistä. Päähenkilöt rakentuvat uskottaviksi hahmoiksi ja tarina pitää otteessaan. Ainoa hahmo, joka jäi minulle vieraaksi oli taitelijaisoisä Martti, jonka ympärillä kirjan naiset hyörivät. Mikä noissa todellisuutta pakenevissa taideauktoriteeteissa oikein vetoaa fiksuihin  naisiin?

Lämpimiä tunteita herättävänä mieleeni jäi äsken mainitun isoisän ja tyttärentytär Annan suhde. Poikkeuksena Martin romanttisiin suhteisiin, on suhde tyttärentyttäreen tasa-arvoinen, iätön ja huumorintäyteinen. Kuolemaa tekevän isoäidin inhorealistiset lohkaisut olivat järkytyksen jälkeen hillittömän hauskoja ja lohdullisia. Elsa ei hymistele tai vaikene, vaan tarttuu (viimein) rohkeasti vanhoihin kipukohtiin ja lähtee piknikille.