Lukemisen vaietut tunteet

Käykö teille koskaan niin, että tunnette syyllisyyttä, jos ette syty ystävän hehkuttamasta kirjasta? Koska kirjat ja niiden lainaaminen tulee yleensä puheeksi vain ihmisten kanssa, joita arvostan ja jotka tunnen melko hyvin, on sääli huomata ettei yhteysymmärrystä kirjojen suhteen synny. Hunter S. Thompson on mieheni kaikkien aikojen suosikkikirjailija, mutta en ole päässyt hänen teoksissaan pariakymmentä sivua pidemmälle ennen kuin fiilikseni tökkii ja se siitä tajunnanräjäyttävästä lukukokemuksesta sitten.

Hunterin karisma ei pure kirjallisessa muodossa

Syyllisyys saattaa olla liian rajoittava tunnemääritelmä. Kokemukseni mukaan kirjamakumieltymysten törmäyksiin liittyy myös häpeä: olenko jotenkin niin yksinkertainen etten vain ymmärrä kirjan syvyyttä tai sanomaa? Tätä kohtaan itse asiassa useinkin. Don DeLillo ja Peter Hoeg kuuluvat kirjoilijoihin, joista en vain ole saanut otetta vaikka läheiseni ovat niitä vuolaasti kehuneet. Hoegin Lumen taju tosin on viime aikoina tuijottanut minua syyttäen pokkarihyllystäni vaatien uutta yritystä.

Kuvaamani tunteet ovat huonojen kokemusten ääripäitä. Useimmiten en ota lukemista näin raskaasti. Saatan tuhahtaa tai naurahtaa. Voisin sinnitellä kirjan loppuun asti, mutta useimmiten vain jätän sen kesken.