Mene suoraan vankilaan

 Tartuin Hella Wuolijoen omaelämänkerralliseen teokseen Enkä ollut vanki (Tammi 1944) osittain varmaankin siksi, että sitä on rummutettu vasta ilmestyneen elokuvaversion vuoksi. Markkinointi ei ole purrut leffan osalta, mutta innosti tilaamaan Wuolijoen teoksen kirjaston kautta. Lisäksi kaipasin selvyyttä siihen, mikä tämä Hella on naisiaan. Tunnen hänen tarinaansa sen verran, että hän on taituri ainakin näytelmäkirjallisuuden, kielien ja politiikan saroilla. Lisäksi muistan, että hänet tuomittiin jatkosodan aikana vankilaan venäläisvakoojan piilottamisen vuoksi. Vaikken Erkin vuoksi kampanjaa vedäkään, niin muistiini on myös iskostunut hänen olevan Tuomiojan isoäiti.

                                                                                            Rouvan kuva täältä
Nämä lähtökohdat saivat kirjan kautta lisävivahteita Hellan humanismista ja omanarvontunnosta. Suhtautuminen muihin vankeihin oli humanismin lisäksi paikoitellen melko alentuvaakin. Vahvasti minuun kuitenkin vaikuttivat tarinat hänen kanssavankiensa kohtaloista. Suuri osa lusijoista on joko muille abortin tehneitä "sikiönlähdettäjiä" tai itse abortin läpikäyneitä vähävaraisia naisia. Hella ottaa vahvasti kantaa heidän asemansa puolesta ja paheksuu heille langetettuja rankkoja rangaistuksia. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna on käsittämätöntä, että naisia vainotaan heidän omaa ruumista koskevien vaikeiden valintojensa tähden maailman ollessa sodan keskellä muutenkin sirpaleina, osittain vaikuttaen aborttien "kysyntään" kotirintamalla. Wuolijoen vahva teksti toi tämän ristiriidan lähelle ja sai minutkin suutuksissani puhisemaan ja pari kyyneltä kihoamaan silmäkulmaani. Hella esittelee myös muita vankitarinoita, joissa perusteet pitkille vankeusrangaistukselle menevät yli nykyajan länsimaisen lukijan ymmärryksen.

Vankila-arkeen olin tutustunut jo vuoden alussa Harri Nykäsen ja Jouni Tervon Nokka. Kiven sisällä -teoksen (WSOY 2010) kautta. Katajanokan vankilan vaiheista kertova kirja oli joululahja alamaailman kuvauksista kiinnostuneelle miehelle, mutta tartuinkin siihen itse ensimmäisenä. Nämä kaksi lukukokemusta täydentävät  toisiaan, sillä Wuolijolelle on omistettu oma kappaleensa Nokassa. Jotta tämän kertainen postaus rönsyilisi vielä vähän, niin mainittakoon että kolmas vankilamaailmaan sijoittuva kertomus, jonka olen lähiaikoina lukenut on Susanna Alakosken synkkä Håpas du trifs bra i fengelset (Bonniers 2010; suom. Hyvää vangkilaa 2010).