Sain juuri päätökseen Muriel Barberyn esikoisteoksen Smaken (Sekwa förlag 2010, Une gourmandise 2000), joka on saanut kaiketi uutta nostetta kansainvälisesti Siilin eleganssin suursuosion myötä. Itsekin tilasin teoksen kirjastosta juuri Siilin eleganssin tuottaman viime syksyisen lukukokemuksen vuoksi. Odotin ja sain näppärää mutta syvällistä tekstiä sopivalla ranskalaista hienostelulla höystettynä. Tällä kertaa luin ruotsiksi, mutta teos löytyy myös tuoreena suomennoksena nimellä Kulinaristin kuolema. Ristiriitaisia ajatuksia synnyttävä päähenkilö, vanha herra ruokakriitikko, muistelee tärkeimpiä makuelämyksiään etsien elämän suurempaa totuutta. Muistojen välissä esitetään hänen lähipiirinsä yleensä vähemmän mairittelevia kokemuksia itse herrasta. Näiden kertojien perusteella ruokakriitikko on ilkeä ja itsekäs, mutta en voi olla pitämättä hänestä hänen innostuneiden ja lämpimien ruokamuistojensa perusteella.
Kirja saa minutkin ajattelemaan aterioita ja makuja. Mitkä ovat vahvoja ruokamuistojani ja mihin ne liittyvät? Ainakin ne suklaacroissantit, jotka ostin vaihto-oppilasaikanani Ranskassa lähileipomon juuri avattua ja koko yön kestäneen tanssimaratonin jälkeen kuuluvat kohokohtiin. Tanssin ja valvomisen euforinen olotila tekivät mausta ja hetkestä ikimuistoisen. Yhdistän onnen tunteeseen myös keitetyt kananmunat aromisuolalla, jotka kuuluivat lapsuuden aamiaisiin isovanhempien luona ja pekonilla maustetut ohukaiset, joita söimme veneretkellä. Ja kunnon punaviinissä maistuu ystävyys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti